Kitarakoulu SOOLO 
Kitaratunteja Ilpoisissa tai kotonasi Turun lähialueilla

Muuttanut Kaarinaan  

Etusivu      Kitaran soitonopetus      Aloitteleville
Kitaran soittoa aloittelevat nuoret ja aikuiset
 
Aloittelijan kitaratunnit sisältävät kitaran soiton alkeita ja perusteoriaa. Ne tulevat tutuiksi soittamalla tutuista melodioista valikoituja harjoitteita. Näin kitaran soittoa opitaan tavalla, joka on innostavaa ja musikaalista.
 
Kitarakoulu SOOLO tarjoaa yksilöllistä opetusta. Opetus ja etenemistahti suunnitellaan huomioiden oppilaan taitotaso ja toiveet. Kotiin annetaan  sopiva määrä harjoitteita, joiden soittaminen on mielekästä. Mukaan saa myös  harjoitustaustoja innostamaan soitonopettelua. Oma innostus onkin tärkeää, sillä kitaran soitossa kehittyminen vaatii paljon harjoittelua ja pitkäjänteisyyttä.
 
Saat tarvittaessa apua kitaran ja muiden soittoon liittyvien välineiden hankinnassa, virityksessä ja huollossa. Ensimmäisellä kitaratunnilla ei välttämättä tarvitse olla oma kitara mukana vaan voit kokeilla nylon- ja metallikielistä kitaraa sekä sähkökitaraa.
 
Kitaran soittoa aloittelevat lapset
 
Sopiva kitaran soiton aloitusikä on noin 10 vuotta. Nuorempanakin voi aloittaa, mutta tällöin kitaran soitto on todennäköisesti haasteellista sormien lyhyyden ja motorisen kehityksen keskeneräisyyden vuoksi. Lisäksi joillain lapsilla keskittymiskyky saattaa olla lyhyt. Kitarakoulu SOOLOssa nämä iän tuomat haasteet, lapsen persoona ja oppimiskyky huomioidaan. Leikinomaisten harjoitteiden ja sopivasti rytmitetyn opetuksen avulla kitaratunneista tulee mukavampia.
 
Isompien lasten opetuksen suunnitelussa huomioidaan myös toiveita, kuten suosikkiartisteja ja musiikkityyliä. SOOLOssa ei puhuta läksyistä. Kotiin annetaan  sopiva määrä harjoitteita, joiden soittaminen on mielekästä. Mukaan saa myös  harjoitustaustoja innostamaan soitonopettelua. Oma innostus onkin tärkeää, sillä kitaran soitossa kehittyminen vaatii paljon harjoittelua ja pitkäjänteisyyttä. Näin ollen lapset tarvitsevat ajoittain aikuisen tukea ja kannustusta harrastukselleen.
 
Saat tarvittaessa apua kitaran ja muiden soittoon liittyvien välineiden hankinnassa, virityksessä ja huollossa. Ensimmäisellä kitaratunnilla ei välttämättä tarvitse olla oma kitara mukana vaan voit kokeilla nylon- ja metallikielistä kitaraa sekä sähkökitaraa.